Edullinen loma Suomessa

Matkaile ja lomaile edullisesti kotimaassa

Yleisen käsityksen mukaan lomailu Suomessa on aina kallista. Näin ei kuitenkaan aina ole. Melko pienillä ja arkisilla valinnoilla voit toteuttaa kotimaan loman myös edullisesti. Matkat, ruuat ja majoitus toki maksavat aina jotain, mutta näissä voi myös helposti säästää.

Syyslomat

Rentouttava kaupunkiloma vai ruskaretki pohjoiseen. Haluatko lähteä rentouttavalle syyslomalle? Katso Holiday Clubin hotellilomat, kylpylälomat ja loma-asunnot.

Ruokaile kotimaan lomalla yhtä edullisesti kuin kotona

Huoneistohotellit, kylpylöiden loma-asunnot ja vuokramökit ovat siitä erittäin hyviä tapoja toteuttaa edullinen perheloma Suomessa, että niistä löytyy oma keittiö, jossa voi itse valmistaa ruokaa edullisesti. Omassa keittiössä voit tehdä itse ruokaa aivan kuten kotona ja säästää lomamatkan ruokakuluissa todella merkittävän summan verrattuna ulkona syömiseen.

Ruokakaupasta ostettu ruoka on edullisempaa

Kotimaassa lomamatkan kustannuksissa voi säästää suuren summan rahaa kun tekee loma-ajan ruokaostokset jo ennen matkaa, matkan varrelta tai paikan päältä edullisesta ruokakaupasta. Kun valmistaa loma-ajan ruuat itse sen sijaan että ruokailee joka päivä lomakohteen arvokkaissa ravintoloissa, niin rahaa säästyy.

Jos syötte merkittävän osan lomamatkan aterioista kuten arkenakin, niin lomasta tulee huomattavasti edullisempi. Näin myös yksittäiset kerrat ravintolassa tuntuvat vielä enemmän luksukselta.

Edullinen kylpyläloma Suomessa

Kylpylät ja kylpylähotellit ovat loistavia paikkoja toteuttaa edullinen ja rentouttava loma Suomessa. Kylpylässä mieli lepää ja voit rentoutua monenlaisissa poreissa ja altaissa.

Edullinen kylpyläloma löytyy parhaiten seuraamalla ajankohtaisia tarjouksia ja olemalla avoin lomakohteen ja loma-ajan suhteen. Vältä ruuhkaisinta sesonkia löytääksesi edullisempia loma tarjouksia.

Edullinen kylpyläloma Suomessa kannattaa suunnitella etukäteen ja pohtia loman aktiviteetteja etukäteen. Tarvitaanko kylpylärannekkeet joka päivälle ja säästetäänkö jos ei käydä ihan joka päivä. Mieti etukäteen mitä muita aktiviteetteja lomalla olisi kiva tehdä kylpylässä polskimisen lisäksi.

Ruokakulut, varsinkin ravintolassa, nostavat myös edullisen kylpyläloman hintaa melkoisesti. Mieti etukäteen mitä ja missä aiotte edullisella kylpylälomalla syödä.

Edulliset perhelomat Suomessa

Onko teillä suunnitelmissa toteuttaa edullinen loma koko perheen kanssa? Edulliset perhelomat Suomessa voi onnistua myös kohtuullisen helposti, kunhan vain näkee ensin hieman vaivaa. Perheen lomaa varten kannattaa etsiä edullisimmat majoitukset, ruokailut ja aktiviteetit, joista muodostuu iso osa matkan hinnasta.

Ulkona syöminen ja palvelut matkakohteessa tunnetusti maksavat melko paljon Suomessa verratuna moneen ulkomaahan. Lomamatkalle kertyy helposti hintaa kun ynnätään kaikki mahdolliset kulut yhteen. Matkat, majoitus, ruuat ja aktiviteetit paikanpäällä nostavat loman hintaa nopeasti.

Tutustumislomat jopa alle 40 € /vrk /perhe

Katso tarkemmat tiedot:

Mihin haluaisitte mennä ja mitä haluaisitte tehdä lomalla?

Talviloma 2023

Talviloma 2023

Vuonna 2023 koululaisilla talviloma on viikot 8-10. Katso tarkempi talviloman ajankohta vuonna 2023, lue vinkit sujuvaan lomailuun ja varaa talivloman majoitus ajoissa.

Pääsiäisloma 2023

Pääsiäisloma 2023

Vuonna 2023 pääsiäistä vietetään viikolla 14, eli pitkäperjantain 7.4.2023 ja toisen pääsiäispäivän 10.4.2023 välisenä aikana. Pääsiäisen ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä sitä vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina.

Pääsiäisloma 2022

Pääsiäisloma 2022

Pääsiäisen ajankohta vaihtelee vuosittain, mikä johtuu siitä että pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen ensimmäisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Vuonna 2022 pääsiäisen ajankohta on 15.4.–18.4.2022.

Lomatarjoukset ja kampanjat

Katso kampanjat ja poimi kauden parhaat hinnat loma-asuntoihin, mökkeihin ja kylpylähotelleihin.
Varaa lomasi ajoissa sillä parhaat kohteet ja hinnat menevät nopeasti.

Lue lisää vinkkejä ja ideoita kotimaan matkailuun