Kuvituskuva, kuva: iStock.com / CaroleGomez

Talviloma vai hiihtoloma? Kumpi onkaan se oikea muoto tästä keväisestä lomasta lumen keskellä. Loma kuin loma, talvinen loma on joka tapauksessa loistavaa aikaa nauttia yhdessä perheen tai ystävien kanssa ulkoilusta, keväisestä talvesta ja lumesta. Suuntaat sitten ulos pulkkamäkeen, hiihtoladulle tai laskettelurinteeseen, niin muista nauttia kevään auringonsäteistä.

Virallinen muoto tälle kevättalven koululaisten lomakaudelle on nykyään talviloma, mutta näin ei toki ole aina ollut. Talviloma on viiden päivän mittainen ja sitä pidetään maanantaista perjantaihin. Suomessa talviloma on porrastettu kolmeen osaan, joten koko maa ei lomaile kerralla samaan aikaan.

Kevättalven loma jo vuodesta 1933

Hiihtoloma juontaa juurensa 1920-luvulle Kauniaisiin, missä syntyi ajatus siitä, että koululaisilla pitäisi olla loma, joka tarjoaisi mahdollisuuden hiihtourheilun harrastamiseksi. Myös vuonna 1926 muuan voimisteluopettaja ehdotti Kasvatus ja koulu -lehdessä, että koululaisilla pitäisi olla hiihtoloma sisällä työskentelyn vastapainoksi. Vuonna 1933 kouluhallitus hyväksyi hiihtoloman ja se otettiin käyttöön kaikissa Suomen kansa- ja oppikouluissa. (Wikipedia – Talviloma)

Vuonna 2022 koululaisilla talviloma on viikot 8-10

Viikko 8 (21.2.–25.2.2022): Etelä-Suomi (Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan koulut sekä Ahvenanmaa)
Viikko 9 (28.2.–4.3.2022): Väli-Suomi (mm. Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan koulut)
Viikko 10 (7.3.–11.3.2022): Itä- ja Pohjois-Suomi (mm. Lappi, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Kuopio, Joensuu ja Kajaani)
(https://www.juhlapyhät.fi/vuosittaiset-lomat/hiihtoloma)

Varaa majoitus ajoissa

Vietä talviloma ystävien tai perheen kanssa Suomessa. Suomi on täynnä loistavia paikkoja talviloman viettämisen. Voit suunnata esimerkiksi laskettelukeskukseen nauttimaan hankielämästä tai kylpylään rentoutumaan. Etsi majoitus ajoissa, lähde matkaan ja nauti lomasta. Muista ulkoilla paljon! Varaa esimerkiksi rentouttava kylpylähotelli tai vuokramökki.